lauantai 23. helmikuuta 2013

Roxanne..

Olen seonnut jo laskuissa kuinka monta päivää olen kärsinyt pääkivusta. Tiedän että päänsärkyni johtuu niskoistani ja huonoista tyynyistäni. Pitäisi varmaan mennä ostaan uudet, mutta en ole jaksanut. Mietiskelin et jos olis tänään käynyt kipasemassa ikeassa, mutta ei jaksanut lähteä sinne. Sitä paitsi veljeni täyttää huomenna vuosia joten oli tärkeempää etsiä hänelle jotakin lahjaksi. Jälleen kerran päädyin elokuvaan. Myös veljeni rakastaa elokuvien katsomista. Varsinkin 80-luvun elokuvat on lähellä sydäntä ja niitä olenkin vuosien varrella hänelle ostanut.

 Tällä kertaa päädyin Steve Martinin ja Daryl Hannahin tähdittämään komediaan Roxanne elokuvaan. Jos yhtään tykkäätte Steve Martinin elokuvista niin tämä on yksi parhaimpia. ( ainakin omasta mielestäni ) :) Steve Martin näyttelee C.D Bales nimistä palopäällikköä joka rakastuu Darryl Hannahin näyttelemään Roxanneen. C.D ei kuitenkaan uskalla tehdä asialle yhtään mitään sillä on kovin ujo ja häntä vaivaa myös eräs "pieni" asia, meinaan todella suuri nenä. Eikä usko että Roxanne voisi rakastaa häntä. Roxanne ihastuukin yhteen palomieheen, on C.D heti valmis auttamaan miestä ja kirjoittaa rakkausrunoja tämän puolesta rakkaalle Roxannelleen......

Itseltäkin löytyy tämä hyllystä. 







Sitten vielä loppuun traileri elokuvasta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti