perjantai 30. marraskuuta 2012

Lunta vihdoinkin....

Kyllä on ollut kamala ilma tänään ulkona. Olen onnellinen että kauppareissu tuli tehtyä eilen eikä tänään. En todellakaan olisi halunnut mennä ulos tarpomaan. Pakkohan siellä on tietenkin käydä koirien takia, mutta nekään ei yhtään ole mielissään meidän pissareissuista vaan ovat olleet heti kääntäneet nenät kohti kotia. Onneksi nyt illalla ei ulkona enää tuule niinkuin päivällä. Vaan voi pikkusen jo ihastella maisemaa. Kaduilla näyttää siltä kun joku olisi ostanut tiimarista ison kimmalle purkin ja sirotellut sen sisällön ympäriinsä. Ihanaa kun on lunta eikä sada vettä. On tätä jo odotettukin..

Lumihiutaleet näkyvät kauniisti lumihangessa. Oli ihan pakko napata pari kuvaa.

Ja kaikki on erinlaisia..

tiistai 27. marraskuuta 2012

Koskemattomat....

Muutama viikko sitten sain kutsun Koskemattomat elokuvan ennakkonäytökseen. Elokuva on ranskan oscar ehdokas ja ollut jo jonkin aikaa elokuvateattereissa ympäri maailman. Nyt se on saapunut tänne suomeenkin. Sain ottaa mukaan kaverin ja päätin taas napata mukaani isoveljeni joka oli vastaavassa tapahtumassa mukana vuosi sitten. Silloin oli kyseessä englantilainen attack the block, josta pidimme myös. Minä ehkä enemmän ja kyseinen elokuva löytyykin tuolta hyllystä. Mutta takaisin Koskemattomat eli Intouchables elokuvaan. Elokuva perustuu tositapahtumiin omituisesta parivaljakosta. Philippe on pyörätuoliin sidottu neliraajahalvaantunut miljonääri, Driss on taas mielummin lorvii ja pössyttelee eikä kanna vastuuta mistään. Philippe kummiskin näkee Drississä jotakin ja palkkaa hänet hoitajakseen muiden vastustuksista huolimatta. Molemmat tulevat vaikuttamaan toistensa elämään tavalla mitä he ovat jo pitkään tarvinnut. Paluun elämään. Elokuva oli aivan ihana ja todella hauska. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Veljenikin sanoi kun kysyin mitä hän piti elokuvasta vastaus oli : että se oli todella hyvä.

Rooleissa nähdään Omar Sy Drissin roolissa ja Francois Cluzet Philippen roolissa.



Omar Sy oli kyllä aivan loistava tässä.

Elokuva illan järjesti taas ihana discshop. Saatiin pienet pussit mukaan mistä löyty tämmöset ja oli sielä karkkipussikin, mutta se ei selvinnyt kotiin asti. Kiitos Discshop jälleen onnistuneesta elokuva illasta ja lahjoista. :)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Lasipallokuusi ja ihanat tontut...

Viikko sitten oli tampereella jälleen ihanat käsityömessut. Yksi vuoden kohokohdista. Ainakin mulle. Harmi etten saanut otettua sieltä kuvia kun pari ja nekin suomen suurimmasta lasipallokuusesta. Ensinnäkin siellä ei saanut kuvata ellei käsityöläinen antanut siihen lupaa, ja toiseksi sielä oli niin paljon ihmisiä jotka tykkäsi töniä ties mistäkin suunnasta. Uskon että olisin saanut kuvatta siellä monien ihania töitä, mutta päätin sittenkin vain keskittyä kaikkien ihanien esineiden ihasteluun. Äitini jonka kanssa siellä olin, osti erinlaisia piparkakkumuotteja. Niinkun aikasemmin jo kerroinkin äitini leipoo joulun alla kymmeniä piparkakkutaloja ja oli innoissaan kun löysi itselleen uusia muotteja käytettäväkseen. Yllätin itseni, etten ostanut kun kaksi esinettä messuilta ja nekin ovat samanlaiset tontut. Päätin jo mennessä etten voi tuhlata kauheasti vähiä rahojani mihinkään mitä en todellakaan tällä hetkellä tarvitse. Enhän minä noita tonttujakaan tarvitse, mutta tiedättekö sen tunteen kun löydätte jotain ja jokin siinä viehättää niin paljon että sun on ihan pakko se ostaa. Nämä olivat juuri semmoiset ostokset. Voisi vaikka sanoa että yksin kertasesti vain rakastuin näihin. Ne on tehnyt Anne Hirvikorpi huittisten keramiikasta ja ehkä jotkut ymmärtävät miksi minä niin ihastuin näihin pieniin tonttuihin..


Tämä kuusi oli tehty täysin lasipalloista.

Aikas kivan näköisiä palloja.

Siinä ne sitten ovat, minun ihanat pienet tontut.

Joka kerran kun katselen niitä ihastun niihin joka kerta enemmän ja enemmän.

Niin söpö!!

Ihanat hatut.

Aina kun löydän jotakin ihanaa innostun kuvaamaan niitä ehkä liikaakin. :)

Mut nämä on vaan niin ihanat. Näitä tonttuja oli eri kokoisia. Nämä olivat ne pienimmät. Myynnissä oli myös isompikin tonttu. Josko vaikka saisin ostettua sen ensi vuonna itselleni..

Mitäs mieltä te olette? 

torstai 22. marraskuuta 2012

Myy porukan korvien nuohooja....

Ensiksi KIITOS Ninnille!!! Vihdoinkin tämä pölvästi onnistui. En vieläkään tiedä miten, mutta eiköhän tämä jossain vaiheessa aukea meikäläiselle paremmin. Elikä tässä muutama kuva lisää eiliseen postaukseen. Meinaan Myystä jonka hartioilla lepää koko porukan silmien ja korvien hygienia. Se ottaa tehtävänsä hyvin tunnollisesti ja on todella tärkeää ettei tässä talossa oli likaisia korvia ja silmiä. :)

Myy on aina ollut tämän porukan hoitaja. Se pesee joka päivä kaikkien silmät ja korvat. 

Se asia on hyvin tärkeää pienelle Myylle. En vieläkään tiedä miten se aina muistaa kenen korvat on jo pesty ja kellä on vielä "likaiset" korvat.



On se vaan kivaa kun sisko pitää niin hyvää huolta.

Rakas Myy ja Tiuhti. <3

Kuva ongelmia..

Voihan PRKL!!!!! Olen nyt taistellut pitkään flickr ja picasan kanssa ja olen semmonen pölvästi joka ei yksinkertaisesti saa kuvia toimimaan eikä teidä kuinka toimia. Nyt meni hermot. En haluaisi lopettaakkaan tätä blogaamistani. Mutta näillä aivoilla en vaan saa juttua toimimaan.. Flickr ohjelmalla saan kyllä yhden kuvan näkymään, mutta en silti oikein innostu tuosta systeemistä. On niin helpoa ja nopeeta pistää kuvat suoraa koneeltä tänne, enkä jaksaisi tehdä kauheita mutkia sen kanssa. En tiedä yhtään mitä tekisin. Aloittaisinko uuden blogin ja taas uuden... Vai jatkanko tätä taistelua mikä saa harmaita hiuksia päähän ja saa tuntemaan itsensä täydeksi idiootiksi. Hemmetin hemmetti... Ehdotuksia ja neuvoja otetaan vastaan.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tallennustilan loppuminen pilas mun "loistavan" blogi kirjoituksen...

Käytiin Myyn kanssa maanantaina lääkärissä ja saatiin uudet lääkkeet. Tai ei niin uusia sillä Myy on niitä ennenkin syönyt hyvällä menestyksellä. Nyt onkin pari päivää mennytkin hyvin ja neiti sen kun voimistuu. ( täytyykin koputtaa päätäni ) Myy syö jälleen Antepsinia aamuisin ja iltaisin. Antepsinhan on mahansuojalääke joka tekee kalvon vatsaan. Primperania annetaan myös aamulla ja illalla ja se on suoliston motiliteettiä lisäämiseen tarkoitettu. Myös tätä Myy on aikaisemminkin syönyt. Uutena tuli Trikozol joka on suolistoantibiootti. Myyhyn kun ei enää näyttänyt tuo Tylosin käyvän. Litalginia annetaan taas tarvittaessa, mutta sitä ei onneksi vielä ole tarvinnut antaa. ( jälleen koputan päätäni )

Ruoka maittaa taas ja ulkoilukin on jälleen mieluista. Silti jännitän edelleen mitä huominen tuo tullessaan, mutta olen iloinen että tilanne on taas paljon parempi mitä se oli viikko sitten. Toivon että tätä jatkuisi taas pitkään..


Myy pesemässä siskonsa silmiä ja korvia.


Mun piti pistää enemmänkin kuvia tänne, mutta tyhmä blogger ilmoitti tämän tekstin: Hups! Tallennustila loppui. 100 prosenttia 1 gigatavun suuruisesta valokuvien tallennuskiintiöstä on tällä hetkellä käytössä. Hanki lisää tilaa
Kuvat tallennetaan Picasa-verkkoalbumeiden tiliisi ja ne sisältyvät kuville varattuun 1 gigatavun ilmaiseen tilakiintiöön. Hankkimasi lisäsäilytystila jaetaan useiden Google-tuotteiden kesken. Lisätila lasketaan ilmaisen kiintiön päälle.
Joka on sanonko PERSEESTÄ!!!! Olen iäisyyden yrittänyt tehdä vaikka mitä ja enkä saa mitään toimimaan onko ehdotuksia ja hyviä neuvoja mitä osaa tämmönen tolvanakin tehdä?






sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Sattuu....

Olen jälleen ollut huono blogin pitäjä mutta, Myyn tilanne on mennyt taas huonompaan... En tiedä onko kyse haimasta vai onko vaan vatsatauti. Joka tapauksessa Myy on ollut parin päivän ajan huonossa kunnossa. Tekisi mieli huutaa ääneen oikein kunnolla ja kiroilla minkä pystyy. Mut se ei tilannetta muuta. Olen todella väsynyt. Varsinkin kun Myy oli taas monta päivää oma ihana itsensä. Nyt joudun miettimään asioita mitä en haluaisi mistään hinnasta miettiä ja toivon että ne mietteet mitä mun päänsisällä käy ei tarvitse toteutua sillä en kestäisi sitä jos joutuisin tekemään sen lemmikin omistajan pahimman päätöksen. Nyt vaan toivon että selviäisimme taas tästä monennestakohan koettelemuksesta.. Toivon vaan että huomenna olisi taas parempi päivä.......... Ihan sydämeen sattuu...

Voi mun pientä Myytäni. Kuinka toivoisinkaan että kaikki olisi hyvin...

tiistai 13. marraskuuta 2012

Huulirasvaa siskolle...

Nyt uskallan jo pistää tämän kuvan tänne sillä sisko ilmoitti että paketti oli tullut perille. Olin todella myöhässä synttärilahjan lähettäjä ja lahja ei ollut mikään suuri. ( Olen edelleen köyhä :D ) Tiesin siskon pitävän Reese's peanut butter cups karkista joten päädyin pitkän pohdinnan jälkeen tähän.

Reese's peanut butter cup huulirasvaan. Huulirasva on semmonen mega isoa kokoa joten se riittää pitkiksi aikaa. Ellei sitten innostu levitteleen sitä huuliinsa jatkuvasti.  Täytyy meinaan myöntää et mun oli pakko nuuskasta sitä ihan vähäsen ja tuoksu oli aivan ihana. Tuoksu ihan samlata kun ne karkit... Rupespas yhtäkki tekeen kovasti mieli tuota karkkia... Laitoin pakettiin myös joulukarkkia mukaan.. :)

maanantai 12. marraskuuta 2012

Rakasta, rakastan, rakastan joulua...

Rakastan, rakastan, rakastan joulua. Rakastan kaikkea siinä, perheen kokoontumista, tunnelmaa, kynttilöitä, joululauluja, ruokaa, karkkia, joulukoristeita, lunta, lahjojakin vaikka ne ei loppujen lopuksi ole se tärkein asia joulussa. Rakastan kun saa kaivaa dvd hyllystä kaikki ne rakkaat joulu elokuvat ja aloittaa virittäytymään joulun tunnelmaan. Mulla alkaa joulun odotus monella eri tavalla yksi on tuo minkä jo mainitsinkin, rakkaat jouluelokuvat katselen niitä pitkin joulukuuta ja kaipaan niitä muina kuukausina. En tiedä miksi en oikein osaa katsella niitä muina aikoina. Mut jotenkin ne kuuluu jouluun. Rakastan kun saa leipoa kaikkia ihania jouluherkkuja ja tehdä itse joulukarkkeja. Rakastan katsella kun äitini tekee ties kuinka monta piparkakkutaloa. Rakastan myös sitäkin että mun joulu odotukset on joka vuosi todella korkealla ja sit joulu ei oikeestaan koskaan mene niin kun toivoisin. Rakastan kun illalla palaan kotiin koirieni kanssa ja saan avata kaikessa hiljaisuudessa ystäviltäni saadut lahjat oman kuuseni alla, chihujen leikkiessä ympärilläni. Rakastan kun saa tehdä kaikkia ihania joulukoristeita ja lauleskella samalla joululauluja... Olen jo aloittanut joulun odotuksen jonkin aikaa sitten, nyt aloitan sen täälläkin..

Olen saanut nämä muutama joulu sitten pajutilalta. Tykästyin tähän kun siitä tulee kovasti mieleen Disneyn fantasiassa olevilta kaloilta. Mun muut joulu koristeet on paljon hillitympiä näihin verrattuna. 






















 


















lauantai 10. marraskuuta 2012

Kaunis luonto.....

Maa muuttuu kauniiksi saatuaan ihanan kimaltelevan huurteen päälleen. Innostun kovin kaikista kauniista yksityiskohdista mitä näen lehdissä, ruohikossa... Niin kovin kaunista. Taas muistuu mieleen miksi olin kiinnostinut luonto/maisemakuvauksesta enemmän kun esim. muotokuvaus, arkkitehtuuri ym. Olen opiskellut valokuvaajaksi vuosia sitten. Sillon kun digikamerat oli harvinaisia ja käytimme vanhoja kunnon järjestelmäkameroita. Kauhee ikävä kehitteen voimakasta tuoksua ja työskentelyä pimiössä. Niin ihana rentouttavaa. Yksi unelmistani on edelleen että omistaisin vielä joskus oman pienen pimiön, missä voisin vedostaa kaikessa rauhassa otamiani kuvia. Se jos mikä on mieluista puuhaa. Ehkä vielä joskus....

En tiedä muista mutta itse tykkään katsella kuinka kauniin kuvion lehdet ym. muodostavat.



Rakas niittypolku.

Jonkun koira oli jättänyt jäljet maahan. Oliko raapinut maata vai mitä mutta kynsien veto näkyi kanssa kivasti. Vai voisikohan tuo olla lähi metsässä asuvan ketun jäki...

















Kaunista... Ainakin minun mielestäni..