tiistai 27. joulukuuta 2011

Uudenvuoden lupaus

Voi tätä ahdistuksen tunnetta. Maha pullottaa liiasta syömisestä. Karamellia on paketti kaupalla. Toivottavasti en kovasti paisu näinä muutamina päivinä mitä tätä vuotta vielä on jäljellä. Huh, huh. Olen jo päättänyt uudenvuoden lupaukseni. En tuhlaa rahaa turhuuksiin. On meinaan pikkusen sitä vikaa että noita heräteostoksia tulee tehtyä liikaa. Nyt siihen täytyy tulla loppu. Jospa vaikka saisi säästettyä rahaa että pääsisi pienelle matkalle. :)

lauantai 26. marraskuuta 2011

Joulun odotusta


 Olen aloittanut tekemään joulua oikein kunnolla. Olen Tildaillut ja sitten tehnyt myös muita joulu koristeita. Olen ajatellut että tänä vuonna antaisin enemmän itse tehtyjä lahjoja. Niissä on enemmän "tunnetta". Tai ainakin enemmän rakkautta, hikeä, kyyneliä ja mahtuu mukaan jokunen ärräpääkin. :)
 Ensimmäinen Tilda possuni. Olen jokseenkin ylpeä tekemästäni possusta, vaikka pieniä vikoja siitä löytyykin. Jouluna se saa kunnia paikan joulupöydän koristeena.  :)

 En ole vielä täysin varma tuosta nauhasta. Olen yrittänyt löytää saman väristä samettinauhaa ja saisi olla pikkusen leveämpää kuin tuossa kuvassa.

 Muutama Tilda sydänkin on tullut tehtyä. Itselle ja lahjaksi. Taidan kokeilla vielä pystyraitasenakin noita ja katsoa miltä ne näyttää. Nauha vaan on tällä hetkellä loppunut enkä ole löytänyt Sinooperista lisää. Yritin kädentaitomessuiltakin katsella, mutta ei osunut silmään. Toivottavasti on Sinooperiin tullut lisää. Kädet oikein syyhyää että pääsisi taas jatkamaan koristeiden tekoa.
                             
 Vielä kuva ilman nauhaa. Näyttää nätiltä ilmankin. :)

maanantai 7. marraskuuta 2011

Tildaamista



Aloitin vihdosta viimein Tlidaamisen. Olen jo jonkin aikaa selaillut Tilda kirjojani ja ihastellut sivuilla ihastuttavia hahmoja. Nyt sitten otin härkää sarvista ja olen tehnyt muutaman päivän aikana näitä ihania piparkakku poikia. Omasta mielestäni onnistuin ihmeen hyvin ottaen huomioon että siitä on jo aikaa kun olen viimeksi olen ompelukoneella huristellut. Vai mitä mieltä olette? Nyt en malta ollenkaan lopettaa vaan mietin että mitä seuraavaksi tekisin. :)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kohta Halloween


Halloween on kohta. Yksi lempi juhlistani. Harmi vain ettei suomessa tuota juhlita samallalailla kun usa:ssa. Olisi kivaa katsella niin harmaassa suomen syksyssä ihania väri piristyksiä. On kummiskin kiva huomata että kyseinen juhla on pikkuhiljaa saanut myös suomeen jalansijaa. Odotan koska nään ensimmäiset kurpitsalyhdyt jonkun portilla. Vielä minulle ei olla sitä iloa suotu. Mutta pidän sormet ristissä että nuo lyhdyt tulee joskus vielä jonkun portilla vastaan.
 Halloweenia on meidän perheessä juhlittu senkin takia että silloin on siskollani syntymäpäivä. Harmi että siskoni asuu helsingissä joten en tänä vuonna pääse juhlistamaan hänen syntymäpäiviään. Mutta paketin kyllä pistän menemään että on jotakin kivaa täältä tampereeltakin. :)

 Omaan Halloweeniini on kuulunut aina kauhuleffa maratoni. Ehdoton must on ollut aina mikäpä muukaan kun Halloween 1 ja 2 siis alkuperäisenä. Löytyy muutkin tuolta hyllystä paitsi 3. Mutta täytyy sanoa että pari ensimmäistä on ne parhaimmat. Kolmosta en ymmärrä sitten alkuunkaan ja 4-6 no jaa.... H2O menee, mutta halloween resurrection kliseitä täynnä oleva tyypillinen elokuva joka on tekemällä tehty. Siis mun mielestä. Rob Zombien Halloweenit taas ykkösen oon kattonu mut 2 en. Ei kyllä ollut mun makuun. Pidän niin paljon alkuperäsestä meinaan ettei sitä voi kukaan syrjäyttää.
 On myös ollut kiva katsella hauskat kotivideot halloween speciaalia. Jotenkin on kiva katsoa kuinka ihmisiä pikkusen säikäytellään. Varsinkin kun ei itse oo kohteena. :)

torstai 20. lokakuuta 2011

Herra Tossavainen

Tänään tuli käytyä ikeassa. Ihmettelin mikä ihmeen kansan vaellus siellä oikein oli aamupäivästä. Mutta nythän on syyslomat koululaisilla. En viihtynyt kovin kauaa sillä tuntuu inhottavalta kun ei pääse kunnolla liikkumaan ja eikä saa rauhassa katsella kun on jo joku tönimässä vieressä.

Olin ostamassa uutta tyynyä. Vanha kun on alkanut menettämään muotoaan. En osaa enää ollenkaan nukkua tavallisilla tyynyillä vaan nukun ns. korkealla tyynyllä. Niskat huutavat hoosiannaa tästä ihanasta tyynystä. Kärsin yhteen aikaan jatkuvasta pää/niska kivusta. Kun vaihdoin tähän tyynyyt niin eipä ole enää pahemmina vaivannut.



Tarkotus siis oli mennä ja ostaa vain se tyyny. Mutta eipä mun taaskaan onnistunut sieltä poistumaan pelkän tyynyn kanssa, vaan mukaan tarttui ties mitä ylimääräistä tuotetta kassiin. Ostin tytöille uuden tyynyn, "Herra Tossavaisen" leluksi, piparkakuille tuoksuvia kynttilöitä ( ihana tuoksu ) , jouluisen lasipullon ja jo pitkään kaipaamani eteisen matto. "Herra Tossavaisen " taidan antaa noille vasta jouluna. Ihan jouluinen fiilis kun kämppä tuoksuu piparkakuille. Tästä se odotus alkaa. :)

tiistai 18. lokakuuta 2011

Salakavalat salamatkustajat vyötäröllä

Hemmetti kun on pitänyt lihottaa itsensä. Näitä makkaroitaan kyllä osaa kirota joka kerta kun astuu vaatekaupan sovituskopista ulos. Hemmetin salakavalat salamatkustajat! Kuinka kehtaavatkin matkustaa minun vyötärölläni. Enkä tahdo millään päästä mokomista eroon. Tuli meinaan taas kerran päästettyä ties minkälaisia ärräpäitä kun olin ostoksilla. Joko vaatteet ovat liian pieniä tai sitten liian suuria.  Mitkään vaan ei tunnu istuvan päälläni. Pitäisi varmaan kysyä vaatekaupoilta milloin heille on tulossa seuraava vaatekuorma, niin voisin majoittua oven eteen ja päästä kerrankin löytämään nämä myyjien kertomat vaatteet. Tuntuu että olen aina se ihminen jolle sanotaan: Kyllä meiltä tuota tuotetta isompanakin löytyi ovat vaan päässeet taas loppumaan. Ei sitä kokoa ei enää saada, mutta pienempiä kokoja on tulossa lisää.. Niin minun tuuriani...

 On kyllä totta että mitä enemmän ikää tulee vaikeampaa on saada kilonsa kuriin. Yritystä ei kummiskaan puutu, vai puuttuuko? Tietenkin voisin enemmänkin salamatkustajien nujertamiseen tehdä. Hankalaksi asian kyllä tekee että minulla psoriasis joka on mennyt niveliin. Eli ns. reuma. Oireet ovat periaatteessa samat. Varsinkin näin syksyllä on todella inhottaviakin päiviä. Yritän kivuista huolimatta silti liikkua edes pikkuisen ja onneksi minulla ( ei ainakaan vielä ) ole niin paha reuma kun joillakin muilla on. Yritän kyllä nyt todellakin ottaa tavoitteekseni laihtua ensi kesään mennessä. Paljonko? Sitä en ainakaan vielä kehtaa kertoa. Mutta sanotaan nyt että on se yli 10 kiloa. Ettei vaan joku päivä mulle käy noin... Ei ny sentään. :)

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Mietteitä

Tänään ollaan oikein kunnolla laiskoteltu. En ole tehnyt yhtään mitään. Päivä meni muutenkin ohitse ihan huomaamatta. Huoenna menen jälleen ensimetriin ja toivon että nyt sit paperit lähtevät etteen päin ja seuraavaksi jään jännittämään saanko rahotusta vai en. Jos hyvin käy uskon että jo muutaman kuukauden päästä saan avattua ovet. Voikun kaikki mensisi hyvin. En meinaan yhtään tiedä mitä teen jos saankin punasta valoa... Sitten kyllä pikkusen masentaa ja ollaan eksyksissä hetken aikaa.. No, eiköhän kaikki kummiskin hyvin mene. :)

perjantai 23. syyskuuta 2011

Takaikkuna


Tämän päivän kyllä kruunasi Avalla tullut Alfred Hitchcockin Takaikkuna. On kyllä ehdottomasti Hitchcockin elokuvista mielusin Lintujen ohella tietenkin. Aina niin kaunis Grace Kelly ja charmikas James Stewart voiko muuta enää toivoa? Minä tykkään. Oli mukavaa käpertyä sohvalle ja katsoa pimeässä yhden kynttilän valossa. Kyllä rentoutti mukavasti. Kiitos Ava tästä helmestä. Piristi mukavasti sateista torstaita.



lauantai 17. syyskuuta 2011

Dr. Martens

En ole kyllä mikään hyvä blogin pitäjä. Jos elämäni olisi mielenkiintoisempaa kirjoittaisin varmaan useammin. Mutta olen aikas tyllsä nykyään. Eikä minulle loppujenlopuksi tapahdu mitään mielenkiintoista usein.

 Ihanaiset Nata ja Jarno kävi keskiviikkona kylässä. Ja Nata löysi itselleen jopa 2 Martensit. Ja ovat sopineet hyvin jalkaan. :)

Itse kanssa innostuin kaivamaan taas omat Martensini esiin ja alkanut taas totuttamaan jalkojani niihin. Tyhmä kun olen ollut ovat kenkien varret menneet pikkuisen lyttyyn tuolla kenkälaatikossa muiden kenkien alla. Nyt sitten pikkusen hiersi akillesjännettä. Elikä uskoisin että huomenna molemmissa jaloissani komeilee pienet rakot. Sitä sitten odotellessa.

Tässä yhdet mun martensit. Nämä siis ei ollut mulla jalassa tänään. Laitan niistä tänne myöhemmin kuvaa, 

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kerrankin oon herännyt hyvissä ajoin. Tuntuu hyvältä kun on saanut paljon aikaiseksi jo heti aamusta. Kerkesin jopa leipomaan vadelmapiirakankin. Nyt odottelen white trash diseasen Nataa katsomaan vanhan liikkeemme Dr. Martenseja. Toivottavasti löytyy sopivat ja mieluisat.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Siivousta ja The Shirelles

Viikonloppu on vierähtänyt syyssiivouksen parissa. Toivoin että olisin saanut koko kämpän siivottua, mutta täytyy häpeäkseni myöntää että en ole saanut siivottua kun makuuhuoneen ja tuulikaapin. Ihmettelen tätä tavaran määrää ja mistä sitä oikein tulee. Tuntuu että tavarat kirjaimellisesti kaatuu päälle. Ihan rupesi ahdistamaan kun katselin kuinka paljona tavaraa kertyi eteiseen kun siirsin niitä tuulikaapista hetkeksi imuroinnin ja luuttaamisen ajaksi. Ja silti en osaa kuvitellakaan että luopuisin yhdistäkään kengistä tai laukuista. Vaikka omistan sellaisiakin kappaleita joita en ole pitänyt vuoteen... Mutta ei vaan pysty. Pitäisi varmaan pyytää siskoa penkomaan kaappeja. Hän saisikin hävitettyä kaikki turhat vaatteet ym. Mutta taidan yrittää nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja järjen käteen ja ruveta heivaan tavaraa kirpputorille. Sit voi taas täyttää kaappinsa hyvällä omallatunnolla uudesta "roinasta". :)

Päivä on myös mennyt The Shirellesiä kuunnellessa. Aah, ihanuutta. <3

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Tämä päivä on kulunut liiketoimintasuunnitelman korjailussa. Huomenna on taas tapaaminen ensimetriin ja toivon sydämmestäni että suunnitelmaani ei tarvitsisi enää hienosäätää vaan pääsisi asioissa eteenpäin. Nyt aivot tuntuu täysin tyhjiltä ja ettei siellä liiku yhtään kunnon ajatusta. Kunnon yöunet ja eiköhän taas päässä ala raksuttaa. Toivottavasti.. :)

maanantai 29. elokuuta 2011

Hukassa

Mihin ihminen voi oikein kadota? Taas tampereella on kadonnut nuori tyttö. En voi kuvitellakkaan miltä vanhemmista mahtaa tuntua. Mihin oikeesti nämä tytöt ovat kadonneet? Ihan pelottaa ajatella että tuolla kaduilla on hulluja jotka voivat satuttaa toisia ihmisiä. Todella ahdistavaa...
Viikonloppu meni taas nopeasti ohitse. En ole oikeestaan saanut mitään aikaan vaikka tekemistä olisi vaikka muille jakaa. Jotenkin kirja on ollut kutsuvampi vaihtoehto budjetinteon sijaan. Joten olen siirtänyt numeroiden tuijottamisen viikonalkuun. huomenna tapaan viestintäkonsultin. Toivon todella että tapamaaminen sujuu hyvin. Pikkusen jo jännittää. Kyllä mä nyt onneks edes jotakin tein viikonloppuna. Kävin taas tuotteita läpi. Tuntuu vaan pikkusen tyhmältä katsella kun ei voi vielä mitään tilata. Mietin jatkuvasti myös sitä että onko tuotevalíkoimani tarpeeksi kattava. Voikun pääsisin tästä turhasta murehtimisesta eroon ja osaisin elää tätä päivää enkä jatkuvasti ajattelisi huomista.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Cherry bomb


The Runaways kuuluu kyllä ehdottomasti mun suosikki bändeihin. Katsoin pari päivää sitten bändistä tehdyn elokuvan. Ihmettelen joskus minkä takia elokuvissa joskus muutetaan asioita. Varsinkin kun on kyse elämänkerrallisesta kerronnasta. Kaippa siihen on oma syynsä. Mutta mun mielestä ei sitä aina tarvi kaikkee muuttaa. Mutta kaikesta huolimatta elokuva oli katsomisen arvoinen ja kannattaa kyllä katsoa.

perjantai 19. elokuuta 2011

Gizmolle 15.12.2004- 04.06.2011



Piti niin kovasti kesän aikana kirjoittaa tänne, mutta en sitten pystynytkään/kerennyt. Viimeksi kun kirjoitin seuraavana päivänä yksi kasvateistani kuoli. aamulla heräsin kun puhelimeni soi. Äitini soitti ja kysyi haluanko lähteä mukaan eläinlääkäriin sillä Gizmon hengittää pinnallisesti. Ensiksi sanoin että en jaksa ja jatkoin unia. Mutta sitten samantien minua rupesi jostain syystä vaivaamaan ja päätin lähteä mukaan. Päästin omat koirani takapihalle aamuasioille koska en kerennyt viemään niitä lenkille.

Äitini sitten tuli hakemaan ja tunnelma oli leppoisa. Epäilin että Gizmolla on keuhkoputken tulehdus. Äitini mietti että olisiko kurkkuun jäänyt jotain. Päästyämme päivystävän eläinlääkirin oven eteen. Kesti yli 15min. että meille tultiin avaamaan ovea. Meidät ohjattiin odottamaan vastaanotto-aulaan ja sanottiin että kohta tullan ottamaan tietoja vastaan. Ehdimme tuskin istua kun taas oveen koputettiin. Sisään astui itkevä nainen ja mies. Nainen oli kovin vihainen ja huusi koska hänen koiransa oli kuollut edellisenä päivänä. Ja he olivat käyneet siellä lääkärissä mutta lääkäri oli sanonut että kaikki on kunnossa ja ei ollut kuunnellut omistajan pyyntöjä tarkistaa koira kunnolla. Nainen sanoi että hän oli sanonut että nyt kaikki ei ole kunnossa ja tuntee kyllä koiransa mutta silti ei oltu tehty mitään. Heidät vaan lähetettiin pois. Koira oli myöhemmin menehtynyt kotona. itse en ollut vielä huolissani Gizmosta. Äitin jutteli pariskunnan kanssa ja minua itketti heidän kohtalonsa. Aloin ottamaan Gizmoa kantolaukusta ja huomaisin heti että tämä onkin vakavampaa kun kuvittelnkaan. Mutta vieläkin ajattelin että Gizmolle annetaan antibioottia ja on taas pian uudenveroinen. Odottaminen tuntui iäisyydeltä ja kun olimme olleet odotushuoneessa jo yli 15min. Aloimme pikkuhiljaa hermostumaan.

Lopulta meidät tultiin hakemaan sisälle ja Gizmo laitettiin heti hengittämään happea. Katselin pienen pojan silmiin ja huomasin kuinka peloissaan raukkaparka oli. Vieläkään emme uskoneet että Gizmo ei tästä tule selviämään. Vaikka pieni pelko alkoi jo hiipiä varpaillaan sydämeen. Välillä tuntui ettei lääkärit tehneet mitään. Sanottiin että kuvat pitäisi ottaa keuhkoista. Mutta sitten asialle ei tehty mitään. Sanottiin että antibioottia pitää antaa ja kukaan ei tullut antamaan. Minuutiti matelivat ja tuntui että jokainen minuutti kesti ikuisuuden. Lopulta keuhkotkuvattiin ja antibiootti annettiin. Sanottiin että keuhkoissa on nestettä ja se täytyy saada pois. Taas annettiin lääkettä. Tässä vaiheessa menin käymään vessassa. Muistan kuinka kätenitärisivät. Ja pelkäsin pahinta. Tultuani takaisin en kerennyt kun parisanaa vaihataan äitini kanssa kun Gizmo lyyhistyi äitini käsivarsille. Aloimme huutamaan apua. Seuraavaksi huoneessa oli 2 lääkäriä ja hoitajia. Huudettiin että meidän pitää lähteä. Ohjattiin huoneeseen. Minä itkin ja huusin en voinut istua en voinut pysähtyä. Huusin ja itkin. Äitin hoki yhtämittaa kyllä Gizmo paranee. Minä huusin että Gizmo on poissa. Pitkältä kestäneen ajan päästä Lääkäri tuli puhumaan gimo oli nukutettu ja annettiin nyt tekohengitystä. Tätä jatkettaisiin tunnin. Me voisimme lähteä koska emme voineet mennä huoneeseen. Kysyttiin jos tilanne on sama onko lupa lopettaa. Kuulin kaiken mutta switten en kuullut. Hoin että haluan nähdä Gizmon. Että emme lähde ennenkuin saamme nähdä Gizmon. Ja jättää hyvästit. Lopulta pyyntöön suostuttiin. Hoitaja pumppasi ilmaa Gizmon keuhkoihin. Itkimme ja halasimme ja annoimme pusuja. Kuiskin korvaan ja pyysine että pieni ystäväni taistelisi ja kuinka kovasti rakastin sitä. Emme olisi halunneet lähteä mutta emme voineet jäädä. Pääsin kotiin itkin huusin, ja itkin. Tiesin että Gizmo ei enää siitä parane. Kaappasin syliini Gizmon äidin ja siskot ja siskontyttäret. Istuin sohvalla koiria ympärilläni ja tuijotin seinään. Tunninpäästä puhelin soi. En halunnut vastata. Äiti soittaa, vastaan, Äiti itkee ja huutaa Gizmo on kuollut. Tuska. Kuinka voikin sydämeen sattua. Huutava kipu. Olin paikalla kun tuo pieni olento veti ilmaa keuhkoihinsa, kun silmät aukesivat, kuulin ensimmäiset murina, haukut näin kuinka suuri ihme oli löytää oma häntä. Ensimmäiset askeleet. Kaikki muistot kiisivät mielessäni ohitse. Koko päivä meni itkiessä usvassa kulkien. Seuraava päivä sama juttu. Mietin kuinka tähän ei koskaan totu.



Gizmo oli 6 vuotta, 5 päivää ja 20 tuntia vanha. Gizmo oli 6 koira meiltä joka on siirtynyt pilvien päälle. luulisi että tähän olisi tottunut ja että olisi oppinut hyväksymään. Mutta ei miten tähän voisi koskaan tottua. Koirat ovat meidän perheelle enemmän kun lemmikkejä. Ne ovat osa perhettä. Gizmo jätti suuren jäljen perheeseemme. Nyt on yli 2 kuukautta mennyt. Elämä jatkuu. Mutta välillä tulee itku ja suuri kaipaus pientä poikaa kohtaan jolla olisi ollut monta vuotta jäljellä. Onneksi minulla on Gizmon äiti, siskot ja siskontytöt. He helpottavat oloa kovin ja jokainen päivä on lahja kun kuulee pienien jalkojen vipeltävän ympärillä. Toivottavasti ne äänet kuuluvat vielä pitkään... Nytkin tulee kyyneliä silmiin kun kirjoitan tätä. Iida tulee lohduttamaan. Iida Gizmon äiti, juoksee aina luokse kun kuulee itkun ääniä ja kun nostan hänet syliin aina painaa pienen päänsä poskea vasten. kiitos rakas ystävä. Tuntuu jo paremmalta...