Eilen..

Eilinen päivä tuli vietettyä sairaalassa. Mulla oli se antibiootti lääkkeiden testaus ja osastolla tuli oltua semmonen kymmenisen tuntia. Olisin varmasti päässyt aikaisemminkin lähtemään ellei tipan laittamiseen olisi mennyt niin kauan, tunnin verran kaksi hoitajaa yritti pistää tippaa mut mun suonet tykkäs koko ajan paeta. Lopulta hoitaja sanoi et jos ei nyt mene niin mä haen seuraavan yrittämään. Mua pistetti 7 kertaa molempiin käsiin. Kestin sen hyvin, vaikka täytyy sanoa et eka pistos kämmenselkään tuntuikin aikas inhottavalta. Ihmettelivät kuinka vaan olla möllötin hiljaa enkä valittanut yhtään. En pelkää neuloja enkä verta. Eikä tuo kipukaan niin pahaa tee, kyl sen kestää. Varsinkin kun joskus joutuu elään kipujen kanssa. Kaikkeen tottuu.

Kun tippa saatiin laitettua päästiin aloittaan lääkkeiden anto. Yhteensä mulle taidettiin antaa päivän mittaan 8-9 pilleriä. Sain myös kotiin niitä lääkkeitä ja syön niitä nyt kolmesti kolmen päivän aikana. Vielä ei ole tullut allergisia reaktioita ja toivottavasti ei tulekkaan. Lapsena kun söin noita niin turposin jokapaikasta ja hengittäminenkin oli aikas hankalaa.

Päivä meni istuskellessa ja välillä loikoessa sängyllä. Sain luettua paljon yhtä kirjaani minkä otin mukaani ja pelasin myös hetken konellani yhtä peliä, sillä nettiin en päässyt että aika kuluisi nopeampaa. Enin aika meni kummiskin naapuri vuoteessa majailleen vanhan mummon kanssa jutellessa. Oli yli 80 ja muisti ei oikein ollut enää kovin hyvä. Ressukkaa välillä pelotti hirveesti ja välillä kaikki oli kunnossa.  Hauskaa seuraa välillä. Hoitajat kun tuli tarkistamaan ja hoitamaan häntä oli aivan varma välillä että he pitävät häntä koekanina ym epäillyttävää touhua. Välillä kävi häntä sääliksi. Ei ole helppoa joutua olemaan yhdessä huoneessa missä ei ole mitään tekemistä, muutakun katsella ikkunasta ulos ja välillä kysellä lastensa perään ja pikkusen itkeskellä välillä. Mietin monesti kun kohtaan yksinäisyyttä, varsinkin vanhojen ihmisten yksinäisyyttä omaa tulevaa vanhuutta. Koskaanhan ei tiedä milloin lähtö tulee, mutta juuri tuota yksinäisyyttä tuleeko itsestäkin vielä noin yksinäinen ja myös tulenko olemaan kanssa ns. muiden armoilla ettei pysty itse tekemään mitään. Toivon todella ettei näin tulisi käymään.. Koska sen toisen vaihtoehdon ajatteleminen on liian kammottavaa.... Oho tulipas lopusta synkkä. Turha on murehtia tulevasta vielä, se tulee sellaisena kun on tullakseen. Nyt odotetaan tätä.....

Sillä se on täälä nopeampaa kun huomaatkaan!

Kevät!!!

Ei enää kauaa niin pääsee taas ihastelemaan ensimmäisiä leskenlehtiä.