keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Amurin Helmi

Olin tänään rakkaan ystäväni kanssa kaupungissa. Anna tuli helsingistä viikoksi takaisin kotikonnuille. Ihanaa! Kävimme pitkästä aikaa iki-ihanassa Amurin Helmi kahvilassa. Kahvila on yhteydessä Amurin työläismuseokortteliin. Jossa jokaisen kannattaisi käydä. Ihmeteltiinkin Annan kanssa kuinka sielä ei tule käytyä useammin. Taidankin nyt tehdä sopimuksen itseni kanssa ja yrittää käydä sielä useammin. Paikka on aivan ihana ja myös kahvilan valikoima saa varmasti veden kielelle. 

Meidät yllätti kova vesisade ja joudummekin hetken odottelemaan että pääsisimme jatkamaan matkaa. Anna kun oli unohtanut sateenvarjonsa kotiin. Mutta kun sateesta ei näkynyt tulevan loppua ahtauduimme minun varjoni alle. Kiertelimme myös kirpputoreilla mutta sieltäkään ei tarttunut mitään mukaamme. Olen itsestäni kovin ylpeä etten tuhlaillut pieniä rahojani mihinkään. Vaikka mieli kyllä tekikin. Moneen kertaan. Varsinkin kun poikkesimme Indiskassakin. Tarvisisin keittiööni naulakkoa pyyhkeelle. Mutta maltoin vielä mieleni naulakon oston suhteen. Ainut mihin tänään pistin rahaa oli Myyn ruokiin. Myy kun syö eläinlääkäristä ostettua Royal caninin intestinal low fat ruokaa. Joten niihin meni aikas monta euroa. Ostin kyllä itselleni kesän ensimmäisen pehmiksen. Mutta en varmaan viimeistä. :) 


Tee teki hyvää kun ulkona oli aikas vilponen ilma.

Oli todella suuri kiusaus ostaa karkkia. Mutta maltoin mieleni. Ehkä seuraavalla kerralla sitten..

Hylly oli täynnä ihania vanhanajan tyylisiä kortteja. Pikkusen harmittaa kun ei tullut ostettua yhtään.

Vanhanajan paperinuketkin on todella ihania. 

Anna kurkisteli ulos josko sade olisi jo loppunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti