perjantai 3. toukokuuta 2013

Hopeless....

Olen edelleenkin sairas. Alan myös olemaan epätoivoinen. Välillä itkusta ei tule loppua ja mieli on hyvin maassa. Kävin tänään kuulemassa koetuloksia. Kävi ilmi ettei minulla olekkaan sammasta. Toivoin niin kovasti että mulla olisi se sillä siihen löytyy hyvin lääkkeet ym. Nyt menen ensi viikolla uudestaan suu, korva ja kurkku lääkärille. Kävin jo aikaisemminkin mutta se lääkäri ei yhtään kuunnellut mua. Olo oli todella kurja kun pääsin ovesta ulos. Tänäänkin on tullut näitä epätoivon puuskia jatkuvasti ja sillon tekee mieli vaan kyyristyä ja itkeä. Eniten pelkään että tämä on vakavaa ja eikä ole oikein lääkitystä ym. Tai sitten että lääkärit eivät ole koskaan törmännyt tämmöseen ja mua heitellään ympäriinsä ja ihmetellään, samalla kun itsellä on kauhean tuskainen olo. Voi kun toivon että tulen selviämään tästä sillä voimani ovat ihan loppu. Olen myös menettänyt tällä hetkellä täysin toiveeni. Meinaan en yhtään usko että tästä tulee loppua, vaan joudun lopun elämäni elämään tämän sairauden kanssa. Ajatus on niin kauhea että en edes halua ajatellakkaan sitä. Anteeksi taas tämä purkautuminen. Sitä vaan on niin kovin peloissaan että on pakko saada purkaa sitä. Vaikka ei se oloa yhtään saa paremmaksi. :'(

Voi kun ihmiset tajuaisivat kuinka tärkeä asia on terveys ja osaisivat arvostaa sitä. Sillä se on kaikista arvokkain asia maanpäällä.

2 kommenttia:

  1. Toivoa ei kannata menettää. Oloasi voisi helpottaa, jos hyväksyt että tilanne on nyt tuo eli joudut odottelemaan diagnoosia. Jos kurkkaat http://harvinaiset.fi/ , niin huomaat ettet ole ainoa tai yksin. Tsemppistä hirrrrrmuisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sanoistasi. Välillä olen sinut asian kanssa, mutta sillon kun olo menee niin pahaksi ettei pysty edes ajattelemaan vaan tunne lamaannuttaa sinut täysin. Olo on myös sen mukainen. Olen myös valitettavasti niitä ihmisiä jotka haluavat että asiat tapahtuvat just nyt heti menetelmällä. Kohta on kaksi kuukautta kestetty tätä. Lyhyemmällä ajalla olisi ehkä päästy alan ammattilaisten puheille jos vaan minua olisi kuunneltu. Mutta, sitä on enää turha surra. Tilanne on mikä on. Olen onneksi päässyt netissä juttelemaan erään ihmisen kanssa jolla on myös samankaltaisia oireita. Se on tehnyt hyvää. Nyt yritän vain kestää ja toivoa että tulisi mahdollisimman monta hyvää päivää tässä että kestän siihen asti kun pääsen keskustelemaan alan erikoislääkärille.

      Poista