lauantai 16. maaliskuuta 2013

Possurisotto...

Eilen päätin kokeilla jotakin uutta reseptiä. Sain ruuan tehtyä mutta maistaminen jäi myöhemmäksi sillä tuli kova kiire lähteä eläinlääkäriin. Joka tapauksessa kokeilin tämmöistä kun:

Possurisotto
4 annosta

1 pkt (400g) porsaanlihasuikaleita
1 rkl öljyä
1 sipuli
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
2 dl pitkäjyväistä riisiä
1 prk (400g) tomaattimurskaa
2 dl lihalientä
1/2-1 punaista paprikaa
2 dl pakasteherneitä
1 tl sambal oelek - chilitahnaa
1 tl oreganoa
Lisäksi hienonnettua persiljaa

Paahda lihat kuumalla pannulla. Lisää joukkoon öljy ja kuorittu ja hienonnettu sipuli sekä mausteet.
Kääntele hetki. Lisää riisit, tomaattimurska ja lihaliemi. Vähennä lämpöä. Anna kypsyä hiljalleen kannen alla noin 15 minuuttia. Pilko paprika ja lisää herneiden kanssa risoton joukkoon. Lämmitä, mausta ja koristele persiljalla.

Jätin joitakin tuotteita pois omasta risotostani. En pistäny paprikaa enkä chilitahnaa ja pistin persilja maustetta tuoreen persiljan sijaan. Korvasin myös pitkäjyväisen riisin riisi & monivilja riisillä. Tuli näinkin omastamielestäni hyvää. Ohje löytyy myös Prisma lehden mukana tulleesta yhteishyvä Ruoka lehdestä. Bon Appetit!

Ei ehkä kovin herkuttelevan näköistä, mutta uskokaa oli hyvää. :)

Tulipas taas nälkä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti