torstai 15. maaliskuuta 2012

Murheita

Jälleen kerran huomaan mietiskeleväni raha tilannettani. Kuinkahan sitä saisi säästettyä? Eipä kai mitenkään kun ei oikein ole mistä säästää. Tuntuu että tulee koko ajan lisää laskuja ym. Pitäisi ruokaakin saada ostettua mutta rahat eivät vaan näytä riittävän mihinkään. Huolestuttaa jos todellakin ruokien hintaa tulee taas 10% korotus. Omaan talouteeni se vaikuttaisi tuhoisasti. Pitäisiköhän sitä pistää oma perunamaa kasvamaan pihanperälle. Huokaus. Eipä sekään varmaan kovasti auttaisi. Alkaa kohta tuntumaan että kuinka täälä oikeesti pystyy asumaan kun koko ajan kaikki vaan kallistuu ja kallistuu.

Voi kun olisi vielä lapsi. Ei tarvisi murehtia maailman menosta vaan ongelmat olisi niinkin suuria kun mitä saa syntymäpäivä lahjaksi. Tai pääseekö kaveri huomenna ulos leikkimään. Aikuisena oleminen on kyllä välillä ihan sieltä itsestään. Jos esim. rahaa olisi niin sillon elämä olisikin varmasti ihanan helppoa. Tai jos olisi edes terveys kunnossa. Sekin olisi jotain se. Taidan olla niinkun Aku Ankka. Syntynyt todella epäonnisten tähtien alla. Ainakin tähän astiseen elämääni asti tähdet ei ole minulle kovasti hyvää suoneet. Täytyy vaan toivoa että jonakin päivänä puhaltaisi uudet tuulet mun risukasaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti