Surua...

Tämä vuosi on tähän asti ollut kovin vaikea. On ollut paljon surua ja murheita. Onneksi on ollut muutama ilon hetkikin, mutta ne ovat olleet kovin vähäisiä. Oma terveyteni on edelleen kovin huono. Vieläkään ei ole selvinnyt mikä minulla on, mutta kovasti etsitään syytä, ja toivotaan että vielä jonakin päivänä saataisiin vastauksia. Sillä välin otetaan kokeita ja mietitään että mitä seuraavaksi. Onneksi näyttäisi että olen saanut hyvän lääkärin, joka oikeasti haluaa selvittää mikä on eikä lähetä minua kotiin, ja pyydä katsomaan josko viikon kahden päästä olo olisikin jo parempi. Niitäkin on ollut, valitettavan monta...

Perhettämme kohtasi myös suuri suru, kun yllättäen menetimme yhden koiristamme. Vanhempieni koira joka on myös minun koirien Tinyn, Tjorvenin, Myrtin ja Willown isä. Sairastui yllättäen ja eikä sitten enää jaksanut olla luonamme. Ikävä on edelleen läsnä ja kun pysähdyn ajattelemaan Pedroa, ei kyyneliltä voi välttyä. Eikä suru poistu kun ajan kanssa. On tosin aina vaikeampaa hyväksyä lähtöä kun on vielä vuosia hyvin jäljellä. Onhan se vaikeaa myös kun ikä painaa, mutta jotenkin sen on pystynyt hyväksymään paremmin kun näitä yllättäviä poistumisiä... Lemmikin poistuminen on kyllä raskasta...

Yksi viimeisitä kuvista Pedrosta. Seuraavana päivänä ei Pedroa enää ollut...

Voi rakas ikävä on suuri...

Vahva sydän...

Tiuhti on voinut vähän huonosti tässä jonkin aikaa. Eilen sitten päätin että on aika käydä lääkärissä. Ilokseni lääkäri totesi että Tiuhtilla on tosi voimaks sydän joka lyö loistavasti. Syvä helpotuksen huokaus. Olen meinaan pikkuisen pelännyt että Tiuhtillekin olisi tullut tuo sydänvika. Onneksi sydän kummiskin on tällä hetkellä kunnossa. Ehkä Tiuhti on perinyt voimakkaan sydämensä isältään Turkalta. Tutkittuaan aikansa lääkäri tuli siihen tulokseen että tiuhtilla on todennäköisesti suolistotulehdus. Saimme lääkekuurin ja toivottavasti ne saavat Tiuhtin taas kuntoon. Ainakin ruoka on maistunut paremmin. Toivottavasti Tiuhti on taas pian kunnossa.

Kun Tiuhti oli kovin kipeä, Tiny pysyi äitinsä rinnalla. Ihan sydän meinasi pakahtua katsellessani tätä ihanaa näkyä. 

Niin ihana näky.

Innostuin ottamaan kuvia..

♥

Myy ja Myrtti pysyivät myös lähettyvillä.

Äitienpäivä..

Tänä vuonna vietimme äitienpäivää pienellä porukalla. Ei ollut muita kun minä, veljeni ja tietenkin äiti. Isä oli töissä ja sisko ei päässyt tulemaan. Meillä oli kumminkin mukavaa pienellä porukalla, vaikka olikin pikkuisen ikävä puuttuvia ihmisiä. Heräsin aamulle leipomaan äidille kakkua. Äitikin oli meinannut leipoa kakun, mutta isä oli sanonut että kyllä se Elina on varmasti leiponut sulle kakun ja niinhän minä leivoinkin. Tällä kertaa kokeilin jotain ihan uutta ja tein semmoisen jaffakakun. Oli kyllä hyvää, vaikka itse sanonkin. Maistui ihanasti appelsiini ja suklaa. Isäkin söi sitä kolme palaa kun tuli töistä. Äitienpäivälahjan tein taas itse. Tein kangasväreillä kangaskasseihin villakoira aiheiset kuvat, ja ne onneksi onnistui hyvin. Äiti pitikin niistä kovasti.

Loppupäivän olen möyrinyt takapihallani ja tehnyt isän joululahjaa. Kyllä, olen jo nyt aloittanut tekemään joululahjoja. Viime vuonna tuli alotettua liian myöhään ja jäi yli puolet lahjoista tekemättä. Nyt päätin aloittaa hyvissä ajoin että saa sitten joulunalla ottaa pikkusen rauhallisemmin. :)

Tässä toinen tekemistäni kuvista. Jouduin sekoittamaan värin itse, sillä kangasväreissä ( ei ainakaan meiltä ) löydy tätä väriä. Onnekseni onnistuin saamaan oikean sävyn.

Tämän kanssa olikin sitten ongelmia. Joihinkin kohtiin tuli pikkusen paksummalti tuota väriä ja se näkyykin. Toivon että se pesussa pikkusen tasoittuisi.

Aamulla touhutessani, oli eteiseeni ilmestynyt pieni gorilla istumaan.

Tiny oli sen siihen nätisti asetellut. Tinylla kun on ollut tuo ihana valeraskaus, ja tällä kertaa se "synnytti" tämän gorillan. Kyllä on pentu emänsä näköinen. Matotkin ovat ihanasti vinksallaan. Tyttöjen jäljiltä nekin.

Jaffakakku.

Laitoin päälle vielä valkosuklaata.

Tein äidilleni vielä kortin. Tein siitä sellaisen, mitä tapasi lapsena aina tehdä äitienpäivänä. 

Leikin myös pikkuisen possun kanssa.  Ressukka on kovin yksinäinen kun ei ole sisaruksia joiden kanssa leikkiä. Äidillä on tuommoinen käsinukkekoira joka on toiminut sijais sisaruksena, sen kanssa possu leikkii ja nukkuu. On edes jonkinlainen kaveri toisella, ja kovasti se siitä tykkää. :) 

Menetyksiä...

Hemmetin hemmetti. Mikä siinä nyt on että en saa aikaseks mitään tämän blogin kanssa. Johtuuko siitä ettei ole mitään kirjoitettavaa, vai onko todella niin etten vaan yksin kertaisesti ehdi? Epäilen kyllä suuresti tuota viimeistä. Taidan vain olla laiska tekemään asian suhteen mitään. Mutta nyt kirjoittelen jotain.

Meille ei ole tapahtunut kummoisia. Äitini koira sai ensimmäisen pentueensa tuossa jonkin aikaa sitten. Kaikki ei sujunut kummiskaan niinkun toivottiin. Hertalle jouduttiin tekemään sektio. Äitini huomasi että Hertalta alkoi tulemaan vihreetä nestettä, mikähän viittaa raskausmyrkytykseen. Yksi pennuista oli kuollut mahaan, se oli myös ainut poika. Syntyi kaksi tyttöä. Vielä ei voitu huokasta helpotuksesta, sillä yksi pennuista oli kovin pienen kokoinen. Muutaman viikon se jaksoi sinnitellä kunnes senkin lyhyt elämä sammui. Yksi pennuista on hengissä ja kasvaa päivä päivältä isommaksi. Silmät ovat auenneet ja kova on yritys nousta jaloilleen. Toivottavasti tämä pieni tyttönen tulee elämään ihanan ja pitkän koiran elämän.

Tässä vielä siskokset yhdessä. 

Isompi jatkaa kasvamista.

Kutsun sitä possuksi. :)

Hertta ja ainokainen.

Syntymäpäivää ja Myy sairastaa...

Taas on aika vierähtänyt. Edelleenkään ei ole kovin kummosia tapahtunut. Töitä, töitä ja töitä, välillä kotona möllöttämistä. Vietettiin eilen perheen kesken mun synttäreitä. Syntymäpäivä oli jo viime viikon keskiviikkona, mutta ei keretty aikasemin kokoontumaan. Nytkin syötiin ja kahviteltiin pikaseltaan sillä kaikilla oli kova kiirus taas omille teilleen. Sitä tää elämä on kiirus, kiirus.

Tänään piti aloittaa suursiivous, mutta sekin on nyt vähän jäänyt sillä Myyn haima vaivat ovat taas palanneet. Ruoka ei maistu ja välillä kipuilua. Ei ole voinut muuta kun pakko syöttää neiti. Rokaa onkin sit ollut enemmän mun päällä kun sielä Myyn suussa. Se kun on kova sylkemään, mutta pakko mikä pakko. Jos ei syö niin sen olo menee entistä kurjemmaksi. Harmittaa sillä Myy onkin ollut taas monta kuukautta kunnossa. Toivottavasti tämä olotila ei kestä kun tämän päivän ja pikkuinen on taas huomenna oma ihana pirteä itsensä. Täytyy toivoa parasta. Välillä siis yritän pikkuisen siistiä paikkoja ja välillä hoivaan sairasta ystävääni. Voihan tämän viimeisen pääsiäispäivän näinkin viettää.

Äiti oli tehnyt mulle kivan kakun.

Oli muuten todella hyvää.

Sain äidiltä ja isältä uusimman kesämuumimukin.

Samaistun jostain syystä kovasti tähän hattupäähän. 

Veljeltäni sain tämän. 

Siskolta taas nämä.

Tiny on saanut vauvan.

Tällä kertaa se "synnytti" gorillan.

Kovasti hoitaa vauvaansa ja on hyvä äiti. 

Tjorven majailee lelulaatikossa.

Myy parka. :(

Toivon todella että olo pian paranisi.

Ihana kieli. :)

Voi toista. ♥ 

Ei itkeä saa...

Olen ollut nyt kipeänä peräti seitsemän päivää eikä suurta helpotusta oloon ole vieläkään tapahtunut. Kärsin todennäköisesti influenssassta. Inhottava tauti, en ole maistanut mitään sitten sunnuntai aamun. Alkaa pikkuhiljaa masentaan, ja täytyy myöntää välillä hiipii mieleeni inhottava ajatus palaako maku/haju-aistini enää koskaan takaisin.. Ajatukset osaavat joskus olla todella ahdistavia. Päivä kerrallaan. Sitä olenkin tässä huudellut jo iät ja ajat. Mutta eipä tässä elämässä voi oikein muutakaan tehdä. Yrittää olla positiivinen, vaikka kuinka elämä tykkääkin välillä potkia päähän. Vai mitä? Loppuun vähän Eppuja, en ole kappaletta kuunnellut piiiitkiin aikoihin. Muistan kun kuuntelin Eppuja kovasti joskus 18-vuotiaana ja siitä ystävät onkin jo aikaa. :)

Chihuilua.....

Hui! Yli kuukausi jo mennyt kun olen tännyt viimeksi kirjoittanut. Mihin tämä aika oikeasti menee? Jotenkin taitaa tuo arki viedä mukanaan, töitä tehdessä ja tyttöjen kanssa hengailua. Mitään kovin kummia ei meille ole tapahtunut. Vähän huonoja uutisia tosin on meidän perheemme joutunut tämän vuoden aikana jo kuulemaan. Äitini ei ole kunnossa, mikä tietenkin masentaa kaikista eniten ja saa olon kovin surulliseksikin. Menen kummiskin päivän kerrallaan ja otan vastaan mitä kukin päivä tuo tullessaan.

Myyllä oli häntätulehdus ja lääkärissä käydessämme huomasi lääkäri että pienelle tytölleni on tullut sydänvika. Voi kurjuus... Vielä ei lääkitystä aloitettu ja sanoinkin etten missään nimessä halua samaa lääkitystä mitä rakas Iidani söi. Se kun näytti laittavan Iidan hampaat huonoon kuntoon. Täytyy myös sanoa että pelkään kovasti että Myy menee kanssa samalla lailla kun Iida meni. Ajatuskin siitä on ihan kauhea, mutta tämänkin asian suhteen yritän mennä päivän kerrallaan.

Eipä tässä kai kauheesti muuta, kevät on täällä mikä on ihanaa!!!

Tietenkin silloin kun sinulla on kova kiire ja yrität äkkiä käydä netissä ennen töihin lähtöä käy näin...

Tiuhti oli sitä mieltä että  minun olisi pitänyt vain rapsutella häntä.

Siis oikeesti! Miksi joidenkin kuvien värit menee ihan omituiseksi täällä?

Niinkun tässä.

Tämmöset niiden pitäisi olla.. Tiuhti murunen. :)

Tiny nauttii kun paistaa aurinko. Patterin päällä on mukava olla ja nauttia kevään ensimmäisitä säteistä.

On noi koirat ihania. 

Siskokset päivälevolla. 

Myy ja Tiuhti. 

Mun oli ihan pakko mennä häiritseen niiden unia. Olivat niin ihanan näköisiä.

Naamoista jo näkee ettei olla enää mitään eilesen teeren tyttöjä. :)