Näytetään tekstit, joissa on tunniste aarteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aarteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. helmikuuta 2013

Penkomista ja tunkemista...

Olin eilen penkomassa vanhempieni luona vanhoja tavaroitani. Niitä on meinaan vieläkin sielä jonkin verran, vaikka olenkin jo asunut omassa kodissa kolmetoista vuotta. Enimmäkseen leluja ja muuta lapsuuteen liittyvää. Täytyy varmaan joku päivä käydä kyseiset tavarat tarkemmin läpitte. Niistä mitkä päättää pitää ja niistä jotka voi myydä vaikka kirpparilla. Nyt otin mukaani vauvakirjani, kirjan mihin on kirjoitettu minulle runoja kun olin pieni ja Mauri Kunnaksen joulupukki kirjan minkä olen saanut yksi vuotiaan tädiltäni ja sedältäni joululahjaksi. Nappasin myös vanhan puulaatikon mikä on ollut isällä käytössä. Olisi muuten mennyt myyntiin kirpparille tai sitten roskiin. Rehellisesti sanottuna en tiedä olisinko edes tarvinnut kyseistä laatikkoa. Mulla kun tuota tavaraa on vaikka muille jakaa, mutta jostain syystä olen heikkona kaikkiin tuommoisiin vanhoihin laatikoihin ja purnukoihin mihin voi säilyttää kaikkee kivaa. ( yleensä ihan turhaa tavaraa, ainakin minun kohdallani ) Seuraava kysymys mitä mietin on se että mihin ihmeeseen saan tuon laatikon tungettua. Niinkun sanoin tavaraa on ihan liikaakin kaapit ja hyllyt väärällään.. No, onhan tässä koko viikonloppu aikaa miettiä ja yrittää tunkea laatikkoa johonkin. 

Laatikko näyttää ihanan vanhalta.

Sisältä se on aikas kurjassa kunnossa, ja ei tuo ei ole pölyä.

Tässä tämä runokirja. Äiti osti mulle ja veljelleni tämmöset kirjat mihin pyydettiin ihmisten kirjoittamaan runoja ym. Kirjassa on mm. Mummun ja papan kirjotukset kuin myös papan siskon ja Hilma isomummoni kirjoitukset. Ehkä joskus vielä palaan tähän kirjaan.

Tässä vauvakirjani..

Kirjassa on ihani 3D kuvia.







Joulukuusi.... ikävä..

Sain siis tämän äidin siskolta lahjaksi. Kirja on ollut rakas ja on sitä edelleen. Näkee että sitä on luettu paljon.

Tämä on ehkä edelleen lempikuvani kirjassa.


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

pappani piirtämä....

Jouluna käydessäni pappani luona, ihastelin jälleen kerran hänen ihania piirustuksiaa. Siitä sainkin sitten ajatuksen mikä hautui pääni sisällä jonkin aikaa. Lopulta päätin kysyä jaksaisikohan pappa joskus piirtää minullekin yhden ihanan piirrustuksen tauluksi. Ja kyllähän se pappa jaksoi. Tällä viikolla sitten pappa pisti viestiä tulemaan että maalaus oli valmis. Sovimme että tulisin sunnuntaina kyläileen ja hakemaan maalaukseni. Voi sitä jännityksen tunnetta kun sain paketin käsiini ja sain nähdä mimmoisen piirrustuksen pappa oli minulle piirtänyt. Annoin meinaan täysin vapaat kädet ja täytyy sanoa että pappa tiesi täysin mistä minä pidän. Kertoi että on aina tiennyt että luonto on ollut mulle se yksi tärkeimmistä asioista ja oli päätellyt että tämä olisi minun mieleen. Pääsi ihan itku kun se oli niin täydellinen ja siitä tuli heti yksi tärkeimmistä aarteista mitä minulla on. Kuvasta tuli myös niin mummu mieleen sillä kuljeskelin hänen kanssaan paljon luonnossa ja juuri samantapaisissa maisemissa. Tuntui kun mummunikin olisi läsnä tuossa ihanassa maalauksessa... Kyllä mulla on taitava pappa... <3

Otin muutaman kuvan pappani piirrustuksista. Tämän hän on piirtänyt 1949 jos oikein muistan, 

Tässä on rakas mummuni, papalla on seinät täynnä kuvia elämänsä rakkaudesta.

<3

Tämän ihanan kukkasen on mummuni joskus piirtänyt. Näitä hän piirsi monesti, kirjeissänikin on monia ihania kukkasia.

Olin isän ja äidin kanssa liikenteessä, äidistäkin otin kuvan mutta äiti vannomalla vanotti  että en saa sitä julkasta. Myy yrittämässä isän syliin. 

Rakas pappani. <3

Tässä lisää papan piirrustuksia, näitä ihania pieniä kuvia on papalla yhdessä vihkossa.



Tuo kani on aivan ihana!

Maisema on papan piirtämä ja junan on mummuni piirtänyt. Juna on villistä lännestä.

Ja tässä on sitten tämä minun aarteeni. Mitä mieltä olette?

<3