Odotuksia...

Olen jälleen kerran ollut huono blogin pidossa. Terveyteni on jälleen ollut huonona useamman viikon verran ja eikä ainakaan vielä näytä paranemisen merkkejä. Mulla vaivaa jälleen tämä minun kieleni, vieläkään ei tiedetä mikä mulla on. Itse olen alkanut jo menettämään toivoni, äiti taas jaksaa uskoa että vielä jonakin päivänä selviää mikä mulla on ja että siihen on apu. Yritän kovasti jakaa äitin ajatukset, mutta vaikeata se on. Ei voi muuta kun yrittää jaksaa odottaa...

Myykin on ollut kipeänä kohta kaksi viikkoa. Haima taitaa taas vaivata. Lääkkeitä menee, välillä neiti vaikuttaa paremmalta mutta sitten taas seuraavana päivänä otetaan takapakkia. Olen siitäkin niin kovin huolissani. Ehkä sekin osaltaan saa mun oman terveyteni menemään huonompaan suuntaan. Liian paljon murheita ja raskaita taakkoja. Pakko silti jaksaa..

Pieni potilaani, on ollut kovin sairaana.

Mulla on aina ollut sääntönä että koirathan ei mun sänkyyni tule. Sääntö kummiskin meni roskakoriin Myyn suhteen tuossa vuosi takaperin. Myy oli silloinkin kovin sairas ja itkeskeli lattialla kipeenä. Mun oli pakko ottaa se viereeni nukkumaan ja siihen se sitten jäi. Muut onneksi nukkuu lattialla omissa sängyissään.

Rakastan kuvata tassuja. En osaa selittää miksi. Ne ovat vain minusta kauniita.

♥

Paljon on kuljettu maita ja mantuja mun vierelläni.

♥ Täydelliset ♥